Kerhohuone on avoinna seuraavasti:
MA: 17.30 ->
KE, TO: 17.00 ->
LA, SU: 12.00 ->
Isäntä on avaamassa ovia yleensä n. 2 tuntia aloitusajasta, ota tämä huomioon kun saavut paikalle. Pelata voi pidempäänkin. Soita isännälle että pääset alaovesta sisään. Kerhohuoneen isäntien yhteystiedot
Pelaajien yhteystiedot, ja pelien sopiminen :Noppafoorumi
Tulevana sunnuntaina (29.5.) en ole aukomassa ovia, mutta sen sijaan lauantaina kyllä jo aamu ysiltä, soitelkaa alhaalta mulle, jos ei ole kulkulätkää.
Molemmat isännät taas kerran estyneet pakollisten syiden takia. Mikäli on täysin välttämätöntä päästä paikalle pelaamaan (sovittu peli), voin antaa avaimet tai avata oven, mutta joudun olemaan muualla viimeistään puoli viisi.
Torstaina 9.6. valitettavasti näillä näkymin turha tulla kolkuttelemaan ovia, sillä sekä mä että Tero ollaan muilla main. Jos pelihaluja löytyy, niin avaimen saa toki lainaan.
Sunnuntaina 8.1. olen Niittykummussa pyörittämässä fabapariturnausta, enkä siis aukomassa ovia. Ovet saadaan kuitenkin tarvittaessa auki sunnuntaina aamusta, pistäkää vaikka mulle meiliä (kalle piste mannonen at gmail piste com), jos olisitte sunnuntaina tulossa aamupuolella (~9-10 välillä alkaen) pelailemaan. Iltapäiväksi ovenavaajaa ei tällä hetkellä ole tiedossa.
Tänään 5.1. ei torstain masiinapeli-iltaa kiinnostuksen ilmeisen vähäisyyden takia. Sen sijaan pelit pystyssä huomenna perjantaina puolilta päivin alkaen.
28-29/4 pelataan 40K:ta Niittykummussa, joten ainakaan minä en ole sunnuntaina kertsillä ovia aukomassa. Niittykumpuun voi tulla hengailemaan. Kattoppas Mika minkä pitsan haluat Olarin pitserian listoilta : http://www.nopat.fi/wp-content/uploads/2012/01/olarin-pitsalista.pdf
kalle on Warhammer Ancient Battle 10.6.2012 Päivitin tonne kuvia mun hienosta roomalaisarmeijasta, 12 auxiliary cavalryä on auttavasti maaleissa. Ja saa levätä hetken, jatkan taas legioonalaisten maalailua.
Sami on 5) Warhammer 40.000, Epic, Battlefleet Gothic Moi Juho,
kovasti kaikenlaista erilaista muuttohäsläystä, ropesuunnittelua ja figujen kasaamista WOTRia / muinaisia varten, joten en takaa, että saan figut ...
Juho Saari on 5) Warhammer 40.000, Epic, Battlefleet Gothic Loistavaa!
Kiitos avustasi tässä Kalle,
Ja pahoittelut pienestä "kiukusta" tässä. :)
Erittäin hyvä että mahdutaan kaikki. Epic on joo vähän marginaali peli mutta ...
Teemu on War of the Ring / Lotr-kampanja touko-kesäkuussa Niin ja kyllä kampanjaan voi tulla mukaan vaikka vain yhdellä pelillä. Idea on, että kustakin pelistä kertyy pisteitä omalle puolueelle. ...
kalle on 5) Warhammer 40.000, Epic, Battlefleet Gothic Terve,
Giga-apo käyttää sitä tällä hetkellä tyhjillään olevaa huonetta, eli sen päälle on vielä 5 pöytää vapaana kahdessa eri huoneessa. ...
KE 25.5 kerhohuone kiinni! Molemmat isännät estyneet ovien avausvuorosta.
Tulevana sunnuntaina (29.5.) en ole aukomassa ovia, mutta sen sijaan lauantaina kyllä jo aamu ysiltä, soitelkaa alhaalta mulle, jos ei ole kulkulätkää.
Tulen tuuraamaan Mikaa maanantaina 30.5, joten Mikan numerosta ei kannata oven avaajaa kysellä. Laitan oman numeroni oveen hyvissä ajoin.
KE 1.6. kerhohuone peruttu.
Molemmat isännät taas kerran estyneet pakollisten syiden takia. Mikäli on täysin välttämätöntä päästä paikalle pelaamaan (sovittu peli), voin antaa avaimet tai avata oven, mutta joudun olemaan muualla viimeistään puoli viisi.
KE 1.6. kerhohuone on auki.
Olemme pelaamassa FOW megapeliä n. 17 alkaen. Jaakko Björklundille voi soittaa.
Maanantaina 6.6 ei kerhohuoneelle ole tulossa ketään avaamaan ovia. Mika on Ranskassa, enkä itse pääse availemaan.
Torstaina 9.6. valitettavasti näillä näkymin turha tulla kolkuttelemaan ovia, sillä sekä mä että Tero ollaan muilla main. Jos pelihaluja löytyy, niin avaimen saa toki lainaan.
26.6. ollaan juhannuksenvietossa, ja heinäkuussa hyvin heikosti paikalla GW -sunnuntaisin. Elokuusta lähtee taas ohjelmat pyörimään.
Heinäkuussa kerhohuoneen monet isännät lomilla, jos tulet pelaamaan varmista isänniltä että ovet saa auki.
Elokuussa toiminta taas jatkuu vaiheittain.
Sunnuntaina 21.8. olen reissussa (fabaturnaus Seinäjoella), joten en ole aukomassa ovia.
Huomenna KE 17.8 kerhohuoneella ei ole isännät paikalla avaamassa ovia (vatsatauti ja työkiireet). Eli jollei muuta ilmoitella niin ovet ovat kiinni.
Ollaan Antin kanssa pelaamassa klo 17 eteenpäin, joten ovet ovat auki :)
Tulevana sunnuntaina Galaxi palaa Niittykummussa kaikkien aikojen kovimmassa 40K turnauksessa, en ole avaamassa kerhoa.
Turkufanatic 16.10 on valtakunnan päätapahtuma, ja ovenavaaja heittelee noppakuutioita siellä.
MA 21.11 en pääse avaan ovia. Mika
MA 5.12 kumpikaan meistä ei pääse Antin kanssa avaan ovia. Mika
MA 19.12 en pääsekään avaan ovia. EDIT: Tapio on kerholla 16.30 eteenpäin.
Eli tervetuloa.
Sunnuntaina 8.1. olen Niittykummussa pyörittämässä fabapariturnausta, enkä siis aukomassa ovia. Ovet saadaan kuitenkin tarvittaessa auki sunnuntaina aamusta, pistäkää vaikka mulle meiliä (kalle piste mannonen at gmail piste com), jos olisitte sunnuntaina tulossa aamupuolella (~9-10 välillä alkaen) pelailemaan. Iltapäiväksi ovenavaajaa ei tällä hetkellä ole tiedossa.
Tänään 5.1. ei torstain masiinapeli-iltaa kiinnostuksen ilmeisen vähäisyyden takia. Sen sijaan pelit pystyssä huomenna perjantaina puolilta päivin alkaen.
Tänään en ole avaamassa ovia. Joku toinen isäntä saattaa vielä ilmoittautua availemaan.
28-29/4 pelataan 40K:ta Niittykummussa, joten ainakaan minä en ole sunnuntaina kertsillä ovia aukomassa. Niittykumpuun voi tulla hengailemaan. Kattoppas Mika minkä pitsan haluat Olarin pitserian listoilta : http://www.nopat.fi/wp-content/uploads/2012/01/olarin-pitsalista.pdf
Pelaillaan Lauantaina Stormiturnausta, joten skippaisin sunnuntain sessiot. Oliskos kukaan sunnuntaina aukomassa ovia 12.00 ?
Hei!
En pääse tänään (16.5) avaamaan ovia. Jos olet tulossa pelaamaan, yritäpä tavoitella jotain muuta isäntää.