Kerholla oli vaihteeksi vähän hiljaisempaa. Uutta Warhammeria tunnutaan kuitenkin pelattavan paljon, tänäänkin yksi peli kerholla. Itse askartelin ja maalasin pitkästä aikaa. Jatkoin Maanantaina aloittamaani kivien maalausprojektia ja innostuin myös maalaamaan Green Alertin goblineita parempaan maaliin. Figut ostin vuosi sitten Ropeconista, ilmeisesti niihin oli yritetty pikahighlightia spray-maalilla tai ne oli jäänyt jonkun laskeuman alle, eli ne oli sellaisia aikalailla harmaita. Nyt laitoin hiisille vähän vihreää nahkaan ja kuparia kilpiin ja maalasin keihään varret. Varmaan niitä pitää vielä jonkinverran viritellä, mutta riittänee varsin hyvin GA:n pelaamiseen. Maalasin myös Shamaanin maagisen siniseksi ja sille pari sävy-sävyyn olevaan henkivartijaa. Pitää vielä himasta kaivaa jostain yksi Hiisikuningas ja pistää se väreihin. Seuraavaksi varmaan sitten tuunaan haltioita. Nekin on maalattuina ostettu ja taso on hieman parempi. Alustoihin pitänee kuitenkin laittaa jotain väriä/materiaali.
Maastopuolella maalasin isoon halliin tarkoitettuja pilareita harmaaksi ja tein kivilohkareille alustoja. Pilareita on himassa 10 lisää. Tein ne alunperin yhden roolipelin innoittamana maastoksi sen yhteen taistelukohtaukseen.
Lue lisää » Kerhoilta ke 11.8.2010 – askartelua ja maalausta









Viimeksi sanottua
Päivitin tonne kuvia mun hienosta roomalaisarmeijasta, 12 auxiliary cavalryä on auttavasti maaleissa. Ja saa levätä hetken, jatkan taas legioonalaisten maalailua.
Moi Juho, kovasti kaikenlaista erilaista muuttohäsläystä, ropesuunnittelua ja figujen kasaamista WOTRia / muinaisia varten, joten en takaa, että saan figut ...
Loistavaa! Kiitos avustasi tässä Kalle, Ja pahoittelut pienestä "kiukusta" tässä. :) Erittäin hyvä että mahdutaan kaikki. Epic on joo vähän marginaali peli mutta ...
Niin ja kyllä kampanjaan voi tulla mukaan vaikka vain yhdellä pelillä. Idea on, että kustakin pelistä kertyy pisteitä omalle puolueelle. ...
Terve, Giga-apo käyttää sitä tällä hetkellä tyhjillään olevaa huonetta, eli sen päälle on vielä 5 pöytää vapaana kahdessa eri huoneessa. ...